theron luukku 24, yritys 2

”Onkos täällä kilttejä lapsia?” joulupukki tiedustelee parikymppisen miehen kirkkaalla äänellä ja astuu sisään. ”Lahjoja meillä ei ole, mutta puuroa on, ja ystäväni” – tonttumies kääntää katseensa joulupukkiin ja siristää silmiään – ”… tarkoitan, alamaiseni” – tontun katse muuttuu uhkaavaksi – ”… ei kun siis reipas ja punaposkinen joulumielentuojani tässä” – tontun katse luopuu uhkauksesta, mutta pysyy tiukkana – ”on luvannut laulaa teille joululauluja!”
Syvän hiljaisuuden aikana Edward kuuntelee joulutontun raskasta hengitystä, jossa on havaittavissa lukuisien henkeen ja terveyteen kohdistuvien uhkausten poljento.
”En muista luvanneeni sellaista”, tonttu kuitenkin toteaa yllättävän rauhallisesti. Joulupukki virnistää tekopartansa alta.
”Ei haittaa yhtään. Voit aloittaa laulamalla vaikka Kulkuset…”
Tonttu kohottaa puurokauhansa joulupukin pään yläpuolelle. Pukin sanat katkeavat kopsahdukseen, ja mies lyyhistyy lattialle.
”Olipa siinä ontto kaiku”, tonttu myhäilee ja pudottaa puurokauhan pukin viereen.
Edward luulee pukin menettäneen tajuntansa, mutta tämä alkaa vaikeroida lattialla.
”Hitonmoinen päänsärky. Minä olen sentään ollut kaasukammiossa, eikä siitäkään tullut näin järkyttävää oloa. Olisiko kellään särkylääkkeitä?”
Tonttu ei kiinnitä huomiota asiaan, vaan harppaa pukin yli, istuutuu tiskille ja tilaa viskin. Hän saa eteensä violettia juomaa, johon on tökätty räikeä koristevarjo. Tonttu nyrpistää nenäänsä ja viskaa koristeen olkansa yli vaatteitaan pudistelevan pukin kasvojen edestä.
Adrian karaisee kurkkuaan.
”Ei ole lääkkeitä, mutta viina on ilmaista”, hän hehkuttaa ja nostaa taas tuoppiaan. ”Liity seuraan.”
Pukki istuutuu tontun viereen. Edward huomaa tontun katselevan häntä silmät sirrillään. Ennen kuin tuijotus ehtii vaihtua pitkien ja vaikeiden kysymysten aalloksi, Edward huitaisee kärsimättömästi ilmaa.
”Piilolinssit.”
Adrian naurahtaa ja mutisee ”minä arvasin”. Tonttu nyökkää ja keskittyy juomaansa. Joulupukki katsoo Edwardia silmiin ja riemastuu.
”Joulunpunaiset!” hän hihkaisee. Edward hymähtää, ja tonttu vetäytyy vaivihkaa kauemmas pukista ja välttelee katsekontaktia. Adrian karaisee kurkkuaan.
”Onko se mulkku jättänyt tarinat joulupukeista ja tontuistakin kesken?”
Tonttu ei enää osallistu keskusteluun, mutta joulupukki kohottaa kulmiaan.
”Kesken? Ei, kyllä meidät on ihan loppuun asti kirjoitettu.”
On Adrianin vuoro olla hämmästynyt.
”Mitä te sitten täällä teette? Miten pääsitte tänne?”
Pukki kohauttaa olkiaan. Adrianin ilme vääntyy epäuskoiseksi. Piiloteltu esine hänen sylissään välkkyy metallinhohtoa, ja Edward seuraa huolestuneena, kuinka miehen ote metallista kiristyy yhtä aikaa tämän suupielten kanssa. Yhdessä hetkessä Adrian ponkaisee jaloilleen, antaa tuolin kaatua taakseen ja tähtää pistoolin piipun pukin päähän. Varmistin naksahtaa, ja pukki tuijottaa piippua järkyttyneenä.
”Olen ihan helvetin kyllästynyt lojumaan täällä!” Adrian karjaisee. ”Antaa tulla! Miten täältä pääsee pois?!”
Toinen varmistimen naksahdus kiinnittää Edwardin huomion. Pukin toisella puolella myös tonttu on noussut seisomaan ja tähtää nyt Adriania pistoolilla pukin pään yli.
”Niin kovasti kuin olenkin aina halunnut tietää, minkä väristä nestettä jenkkien pään sisältä löytyisi”, tonttu lausuu rauhallisesti, ”niin voin vannoa, että maksat alokkaani vahingoittamisesta hengelläsi.”
”Painu vittuun”, Adrian ärähtää. Tonttu kääntää aseensa piippua tuuman verran ja ampuu. Edward hätkähtää sekä ääntä että baarijakkaransa kulmaan osuvaa luotia. Se ei näytä hopeiselta, mutta äkisti kiristynyt tilanne huolestuttaa häntä silti.
”Istu alas”, tonttu komentaa. ”Seuraava ei mene ohi.”
Mitään ei tapahdu. Edward pälyilee ympärilleen ja etsii jotakin, johon kiinnittää kaikkien huomio. Kuin tilauksesta hän huomaa, että tontun toiselle puolelle on jossakin vaiheessa istuutunut hattupäinen mies, joka pyörittelee valkoviinilasia kädessään. Hän ei näytä nimettömältä, mutta toisaalta hän kiinnittää vieressään tapahtuvaan aseelliseen konfliktiin yhtä vähän huomiota kuin nimettömätkin.
”Hieno hattu!” Edward hihkaisee ja pakottaa itsensä osoittamaan tuota herrasmiestä epäkunnioittavasti sormella, jotta kaikki katsoisivat tätä. Katseet kääntyvätkin mieheen, joka yllättäen nostaa katseensa lasista ja nyökkää Edwardille.
”Kiitos. Älkää antako minun häiritä.”
Tonttu ja Adrian katsovat epätietoisina toisiinsa ja laskevat hitaasti aseensa. Kaikki tuijottavat hattupäätä, joka siemaisee viiniään kaikessa rauhassa. Adrian pudistelee päätään.
”Sinäkö olet joku puolijumala tai muuten vaan kuolematon, jonka ei tarvitse luodeista välittää?”
”Sinäkö aina kyselet hölmöjä?” hattupää toteaa. ”Pitäisihän teidänkin tietää, että jos menee baariin, niin siellä joka kerta vähintään ammuskellaan tai siepataan joku. Ja pitäisi teidän tietää sekin, että sääntöjen mukaan eri tekstit eivät voi olla minkäänlaisessa interferenssissä keskenään. Ja jos sääntöjä haluaa muuttaa, siitä pitää neuvotella. Toisin sanoen voitte ampua lippaanne tyhjiksi, eikä kukaan tule siitä sen viisaammaksi.”
Edward tuntee aivojensa vääntyvän kysymysmerkin muotoiselle kiemuralle. Adrian, joulupukki ja joulutonttu näyttävät hekin yhtä hämmästyneiltä. Hattupää siemaisee uudelleen viinilasistaan.
”Antakaahan, kun näytän. Victor?”
Baarin peränurkkaan sijoitetun sohvan takaa kohoaa pistoolin piippu. Kuuluu kolme laukausta. Hattupäätä lukuunottamatta kaikki yrittävät suojautua: tonttu heittäytyy päin pukkia ja kaksikko kaatuu päälletysten lattialle, Adrian kyyristyy ja Edward huitoo käsillään ilmaa kuin tarttuakseen luotiin, joka lävistää hänen kätensä, päänsä ja jatkaa matkaansa baarin takaseinään asti tekemättä lainkaan vahinkoa. Joulutonttu kiroilee espanjaksi, taputtelee järkytyksestä mykistyneen pukin vartalon kauttaaltaan läpi ja vilkuilee silloin tällöin sormiaan kuin etsien verijälkiä. Adrian rypistää otsaansa, kohauttaa olkapäitään ja tähtää hattupäistä silmien väliin. Laukaus ei saa hattupäätä liikahtamaan, mutta tämä siristää silmiään ja Adrian kääntää katseensa häveliäänä pois.
”Luottamuspulasi on ymmärrettävää, mutta minusta ei ole erityisen kohteliasta esittäytyä itseään vanhemmalle henkilölle ampumalla häntä päähän”, hattupäinen virkkoo. Joulutonttu ja pukki nousevat ylös lattialta, istuutuvat paikoilleen ja pukki mutisee jotain siitä, miten tässä nyt ei ole yhtään joulumieltä ja että sitä pitäisi kyllä jotenkin saada aikaiseksi – ehkä pistoolit voisi koristella kulkusilla.

Sohvan takaa ilmestyy vakavailmeinen mies, joka harppoo hattupään viereen, tarkkailee tovin luotien jättämiä jälkiä seinissä ja lattiassa ja katsoo sitten hattupäistä.
”Osuinko?”
”Jokaiseen”, hattupäinen vahvistaa. ”Kaksi kolmesta olisi kuollut heti, joten tilastojen valossa voit hyvinkin jonain päivänä onnistua hankkiutumaan eroon ei-toivotuista ihmissuhteista. Hyvää työtä, Victor.”
Victoriksi nimitetty puristaa kätensä nyrkkiin ja pui ilmaan hillityn tuuletuksen. Hän laskee pistoolinsa tiskille, mutta hattupäinen rykäisee ja Victor työntää aseen paitansa sisään, tosin pyöräyttäen mielenosoituksellisesti silmiään.
”Minä näin tuon”, hattupää huomauttaa, muttei mainitse, onko asialla seurauksia. Victor istuutuu alas ja katselee tiskin ääreen kokoontunutta väkeä. Joulupukkia hän katsoo erityisen tarkkaan. Edward on huomaavinaan jonkinlaisen vahvan tunnetilan välähtävän Victorin silmissä, ehkä voimakasta kiintymystä tai kaipausta. Joulupukki vastaa katseeseen, muttei sano mitään, vaikka ilma heidän välillään on täynnä jotain muutakin kuin tupakansavua.

Edward kiinnittää huomionsa Adrianiin, joka tuijottaa seinää kulmat rypyssä ja kovin pohtivan näköisenä. Hänen pitkä hiljaisuutensa päättyy lopulta leveään virneeseen, ja hän kääntää katseensa hattupään suuntaan.
”Hattumies on hyvä ja kertoo, miten täältä pääsee pois.”
Hattupää kohottaa kulmiaan.
”Hattumies?” hän toistaa. ”Kuulehan, nuori mies. Ystävät ja suurin osa sukulaisista kutsuu minua Vincentiksi. Palkolliseni kutsuvat minua pomoksi. Viholliset ja ne sukulaiset, joiden kanssa en ole väleissä, eivät kutsu minua ollenkaan tai jos yrittävät, niin oman turvallisuutensa vuoksi he laativat sitä varten jonkinlaisen B-luokan attentaattisuunnitelman eivätkä tee sitä hetken mielijohteesta. Koska pidän asenteestasi, saat itse valita, mihin niistä luokista haluat sijoittua, mutta älä ole tyhmänrohkea.”
”Hyvä on, Vincent”, Adrian toteaa yhä virnistäen. ”Kerro minulle, miten täältä pääsee pois, tai haastan Victorin oikeuteen murhayrityksestä.”
Seuraavien sekuntien aikana Edward panee merkille neljä asiaa. Ensinnäkin Victorin kasvot vaihtavat väriä punaisen kautta niin valkoisiksi, että hänkin voisi hyvin olla vampyyri. Vincent tuijottaa Adriania ilmeenkään värähtämättä, mutta hänen viinilasinsa on pysähtynyt ilmaan kesken siemaisun, ja siinä eleessä on jotakin selittämättömän pelottavaa. Joulutonttu pälyilee ympärilleen avoimen kiinnostuneena vallitsevasta tilanteesta joulupukin askarrellessa jotakin tiskin varjossa. Niistä asioista neljäs on kuitenkin kaikkein kiinnostavin: se tasainen ja varma, mittatilaustyönä valmistettujen kävelykenkien aikaansaama askelten ääni, joka erottuu kaikista muista ulkoa kuuluvista askelten äänistä.
Baarin ovi avataan. Edward ja joulutonttu ovat ainoita, jotka katsovat tulijaa.
”Kutsuitte”, tulija toteaa asialliseen sävyyn ja nyökkää kaikille. Pukuun sonnustautunut mies harppoo sisään ja laskee kantamansa nahkasalkun tiskille. Hän tarttuu Adrianin käteen ja kättelee puoliväkisin. ”Thomas Andrews, ainoa asianajaja koko universumissa. Resurssipulan vuoksi edustan asiassa sekä sinua että Victoria, mutta pyrin työssäni objektiivisuuteen.” Andrews avaa salkkunsa, ottaa sieltä paksun pinon papereita ja kynän ja asettaa ne Adrianin eteen. ”Allekirjoita päällimmäinen paperi.”
”Vai niin”, Adrian toteaa kuivasti ja tarttuu kynään, muttei laske sitä paperille. ”Oletko taitava?”
”No, en haluaisi ylpeillä asialla, mutta valmistuin vuosikurssini parhain arvosanoin”, Andrews toteaa ja tilaa konjakkia. ”Jään mielelläni hetkeksi rupattelemaan, joten lue ne asiakirjat ihan rauhassa. Myyt niissä sielusi minulle, ei mitään sen kummempaa.”
”Vai niin”, Adrian toistaa ja plärää paperipinoa tuskastuneena. ”Samapa tuo, tee mitä haluat. Olet varmaan kokenut, ja voittanut suurimman osan jutuistasi, vai mitä?”
Andrews jähmettyy. Hän saa konjakin eteensä, muttei reagoi siihen. Vincent ja Victor katsovat toisiinsa. Adrian nostaa katseensa papereista Andrewsiin.
”Vai mitä?” hän toistaa. ”Hetkinen, kuinka suuren osan jutuistasi olet hävinnyt?”
Kaksi varmistinta naksahtaa yhtä aikaa. Vincent ja Victor tähtäävät Adriania.
”Nimi alle”, Victor ärähtää samaan aikaan kuin Vincent toteaa: ”Sana vain, Thomas, ja asia on hoidettu.”
Adrian tuijottaa aseiden piippuja hämmästyneenä.
”Mutta sinähän sanoit…” hän änkyttää. ”Ei se… ette te… interferenssi…”
”Sanoin, että sääntöjen mukaan interferenssi ei ole sallittu, ja että sääntömuutoksesta täytyy neuvotella”, Vincent huomauttaa. ”Me neuvottelemme parhaillaan.”
”Asiasta päätetään demokraattisesti”, Victor jatkaa. ”Me kaksi kannatamme sääntömuutosta ja varmasti myös herra Andrews. Jos saat joulupukin ja joulutontun puolellesi, niin tilanne on tasan ja nahkasi pelastuu, mutta luulenpa, että ainakin joulupukki mieluusti jäävää itsensä äänestyksestä joulun hengessä.”
Joulupukki nyökkää hajamielisesti. Edward huomaa, että pukin askartelu keskittyy johonkin vihertävään, jonka hän on ilmeisesti löytänyt joko taskustaan tai tiskin alta. Adrian pälyilee epäuskoisena ympärilleen ja kiinnittää huomionsa Edwardiin.
”Sinä”, hän sanoo ja kääntää katseensa takaisin Vincentiin. ”Tämä krapulaisen särkikalan näköinen tyyppi tässä puolustaa minua”, hän julistaa. ”Eikö niin?”
”Ai, hän kirjoittaa nykyään vampyyreistakin”, Victor sanoo.
”Särkikalan?” Vincent tuhahtaa. ”Hyvä on, hänen äänensä ratkaisee. Mutta jos olisin sinä, en käyttäisi ainoasta toivostani minkään suomuisen ja limaisen asian nimeä, jos tarkoitukseni on saada hänet puolelleni. Antaa tulla, haluan eroon tästä äänestyksestä ennen iltaa.”
Adrian, Vincent ja Victor tuijottavat Edwardia, joka hämmentyneenä yllättäen saamastaan huomiosta kiemurtelee baarijakkarallaan. Hän pysyisi mieluusti sivustaseuraajana koko asiassa eikä halua ratkaista moisia ongelmia. Hän aukoo suutaan, ei tiedä, mitä sanoa. Andrews kittaa antaumuksella jo kolmatta konjakkilasillista, joulupukin askartelu on muuttunut kiireisemmäksi ja joulutonttu vaikuttaa nauttivan jännityksestä. Edward empii.
”Tuota, en välttämättä tahtoisi…”
”Joulurauhaa, hyvät herrat! Katsokaa, mitä minulla on!” joulupukki keskeyttää ja kohottaa ilmaan voitonriemuisena mistelinoksan, jonka haarat on koristeltu kimalteella ja jonka varressa roikkuu kulkunen. Joulutontun nautinnollinen hymy hyytyy, hän läimäisee kämmenensä kasvojensa peitoksi ja pudistelee päätään. Harras, espanjankielinen kiroilu täyttää hiljaisuuden. Vincent ja Victor tuijottavat sanattomina mistelinoksaa. Adrianin suu on loksahtanut auki ja Andrews on jossakin vaiheessa saanut käsiinsä sytyttimen, jonka liekkiä hän ohjaa vaivihkaa kohti tiskillä lepääviä asiakirjoja. Edward huomaa tilaisuutensa koittaneen.
”Loistoidea!” hän hihkaisee. ”Kiinnitetään se yhdessä kattoon, niin kaikki ovat iloisia.”
”Siitä voi olla montaa mieltä”, joulutonttu murahtaa, nousee ylös ja siirtyy samalle sohvalle, jonka takana Victor oli piileksinyt. Hän ei vaivaudu riisumaan edes maihinnousukenkiään asettuessaan makaamaan ruusukuvioiselle plyysille. Joulupukki nappaa baarijakkaran vierestään, rientää sohvan luo tontun perässä ja kiipeää mistelinoksa kädessään kiinnittämään sitä tontun yläpuolelle. Tonttu tuijottaa pukin toimia ja kohottaa toista kulmaansa.
”Tiedätkö”, hän lausuu hitaasti, ”jos kiinnität sen samaan huoneeseen kanssani, saattaa olla, että ihan vahingossa potkaisen jakkarasi kumoon. Se taas voi olla terveydellesi haitallista, joten sen jälkeen kohennan terveyttäsi vihanneksilla: saat syödä sen mistelinoksasi.”
Joulupukki lakkaa asettelemasta misteliä katonrajaan.
”Mutta mistelihän on myrkyllinen”, hän protestoi.
”Nimenomaan”, tonttu vahvistaa, sulkee silmänsä ja kääntää kylkeään. Joulupukki laskeutuu murheellisena alas jakkaralta. Vincent ja Victor ovat laskeneet aseensa ja uppoutuneet keskusteluun ranskalaisesta taiteesta. Andrews lämmittää käsiään baaritiskille sytyttämässään asiakirjanuotiossa, ja Adrian on tilannut yksitoista kupillista vaahtokarkkikaakaota, joiden pinnalla kelluvia karkkeja hän nyt yksitellen paahtaa liekeissä Andrewsin kuulakärkikynän varressa.
Edward aistii tunnelman rentoutuneen ja huokaisee syvään. Hän maistaa yhtä Adrianin hylkäämistä kaakaoista ja irvistää. Olisipa Adrian saanut edes paperihaavan Andrewsin sopimuksista: veripisaraa olisi voinut käyttää mausteena.

Mielenkiintoista luettavaa ja nostan hattua omaaperäiselle idealle ja överihkölle vaivannäölle joukuluukkua varten. En osaa kirjallisuusanalyysia antaa ja jouduin googlettamaan metafiktion (joka päivä oppii jotain uutta t: 14 veenä koulut keskeyttänyt). Nautin lukemisesta tosi paljon ja opinkin uutta ja nostan alla olevaa pienenpää hattua vielä idean omaperäisyydelle ja vaivannäölle. Kiitos. Palaan ehkä metatason vihjauksiin vähän myöhemmin.

Kiitos BC ja Arya! <3

Osa 2 on julkaistu tuossa ylempänä.

d)